sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kynäkkö ja ohje

Minulta kyseltiin aikaisemmin ohjetta tämän "kynäkön" tekoon. Yritän laittaa selkeän ohjeen omasta tavastani.

Pyrimme siis tähän:




Tarvitset yhden palan päälikangasta koko 26x19cm, kaksi palaa sisäkangasta 26x19cm, ja 6x7cm, liimahuopaa 24x18cm+ 2x4cm ja silitettävää tulikangasta ( liima molemmilla puolilla) sekä nepparin
Silitä tukikangas kiinni siihen kankaaseen, josta haluat kynälokerikon tulevan
Anna hetki jäähtyä ja poista paperi


Taita kangas kaksinkerroin nurjat puolet vastakkain ja silitä
Aseta äskeinen pala toisen sisäkankaan päälle ja kiinnitä nuppineuloin
Mittaa sopivat tilat lehtiölle ja kynille. Tarvittaessa voit piirtää suorat ompelulinjat kankaan nurjalle puolelle, jos et luota silmämääräiseen linjaan.
Ompele lokerot suoralla ompeleella joko oikealta tai nurjalta puolelta
Aseta näin saatu pala oikeat puolet vastakkain tulevan päälikankaan kanssa ja ompele kiinni toinen pitkäsivu että toinen pääty. ( Ennen tätä voit kiinnittää nepparin tulevaan päälikankaaseen. Itse kiinnitin vähän myöhemmin, mutta jatkossa kiinnittäisin tässä vaiheessa).

Käännä työ oikein päin ja silitä muotoon. Tarkista, että työ ei vedä vinoon. Voit tässä vaiheessa vielä oikaista reunat leikkaamalla ne tasaisiksi.

Ompele suljinläppä valmiiksi ja leikkaa sopivan kokoinen pala liimahuovasta. Laita liimahuopa läpän sisään ja silitä kiinni
Kiinnitä nepparit paikoilleen
Käännä taas työ nurinpäin ja ompele toinen pitkä sivu.
Käännä nyt työ oikeinpäin ja silitä muotoon. Leikkaa Liimahuovasta sopivan kokoinen pala (jonkin verran pienempi, kuin varsinainen työ . Sen tulee sujahtaa helposti työn sisään). Laita liimahuopa työn sisään ja silitä

Liimahuopa jää noin 1,5 cm lyhyemmäksi kuin muu työ. Käännä liimahuovan reunaa hyväksikäyttäen viimeisen sivun reunat sisään ja silitä
Aseta kiinnitysläppä kohdilleen.

Ompele päätysauma suoralla ompeleella ulkopuolelta kiinni. Voit jatkaa ompelua samalla koko työn ympäri, niin ommel kiertää kauniisti ja symmetrisesti koko työn.
 Merkkaa vielä keskilinja nuppineuloin ja ompele suoralla ompeleella työn läpi.


Ja työ on valmis!
Toivottavasti ohjeesta sai jotakin tolkkua :)


8 kommenttia:

  1. Kiitos Sinulle ihana ihminen!
    Tämän toteutan heti, kun on kaikki tarvittava aineisto. Esim.ihanaa kangasta. Mistä tuota liimahuopaa saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee paikallisesta kangaskaupasta kysäsemässä, että sattuisiko löytymään. Eurokangasta, kun ei täällä ole.
      Kiitos vastauksesta.

      Poista
  2. Voi ei! Taas tehtävälista kasvo yhellä asialla (: Ohje näytti hyvältä (:

    VastaaPoista
  3. Paljon kiitoksia ohjeesta! Todella ihana oivallus.

    VastaaPoista
  4. apua,ideavarasto kasvoi.Sitten kun saan hankittua tukikankaan niin sitten mä teen näitä jokusen. On niin hyvä idea.

    VastaaPoista