sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kevättakki

Kevättakki ja ihan itselle. Sadas postaukseni osuikin sopivasti omalle syntymäpäivälle, joten tämähän on varsinainen juhlanumero!

Vierailtuani Vallilan outletissa päätin kokeilla onneani  "verhotakin" ompelussa. Kankaan metrihinnan ollessa 12e ( ostin 1,4m), uskalsin ottaa riskin ja yrittää. Kaavan pohjaksi valitsin SK 03/10 sadetakin kaavan, jonka huppua ja helman leveyttä muokkasin. Päällikangas siis Vallilan sisustuskangasta ja vuori yksivärinen liukaspintainen verhokangas myös.
Ommellessa yllätyin kuinka helposti tämän kankaan reunat rispaantuvat ja purkaantuvat. Vaikka saumuroin kaikki saumat, ne meinasivat revetä auki.. Hermot meinasi mennä, kun kahdeksatta kertaa jo "paikkaompelin". Onneksi kaava oli reilu, joten työn jatkuva pieneneminen ei haitannut.
Ensimmäisen kerran tein taskut vuoren sisään. Tähän mennessä olen tyytynyt vain päälleommeltuihin, mutta nyt rohkenin kokeilla uutta. Minulla ei ollut ohjetta ( tai ainakaan en ole lukenut sellaista), mutta tällä kertaa sovellus onnistui eka yrittämällä.
Yleensä teen ompelukseni kerralla valmiiksi, mutta tähän tuhraantui kolme päivää ( tai 5, kun työ oli hylättynä tuolilla parin päivän ajan) kaikkine korjailuineen, purkuineen ja sovellutuksineen. Välillä homma tuntui niin epätoivoiselta, että olin lähes varma valmistavani joitain suoraan roskikseen! Mielessäni laskin vain hankintakustannuksia, että mihin muuhun turhaan ne olisi voineet mennä...

No lopputulos on kuitenkin ihan ok, joten aion kyllä tällä  julkisella paikalla näyttäytyä!



3 kommenttia:

  1. Onpa kaunis takki! Tällaiset tarinat rohkaisee kyllä kokeilemaan itsekin takin ompelua. Tähän asti olen ollut mukavuudenhaluinen ja ommellut itselleni vain jumppavaatteita, joihin tulee keskimäärin viisi saumaa, ei mitään nappeja, vetoketjuja tai muita pelottavuuksia... tarpeeksi joustava kangaskin, niin pienet mokailut eivät ole haitanneet :D

    VastaaPoista
  2. Itse tein myöskin samalla kaavalla takkia itselleni, ja vaikka kankaan kanssa ei mitään ongelmia ollutkaan, niin malliltaan kaava ei sopinut kropalleni ollenkaan, ja jouduin tehdä myöskin niin paljon muutoksia kaavaan, että samaiset 3 pv meni tekemiseen mullakin ;) Selän puolelle oli pakko tehdä muotolaskoksia joten alkuperäisestä kaavasta ei taida olla enää mitään jäljellä lopullisessa takissa ;)

    VastaaPoista
  3. Minä katselin tätä samaa kaavaa ja ajattelin tehdä takkia. Hyvä tietää ennakkoon, että joutuu ehkä muuttamaan kaavaa. Todella kaunis takki ja ihanaa tuo kangas vörit ovat niin ihanat :)

    VastaaPoista