lauantai 22. marraskuuta 2014

Napakymppi

 Nyt tuli napakymppi, ihan oikeasti. Olen muokannut itselleni sopivan kaavan ja sen pohjalta saa nähtävästi tehtyä kivoja variaatioita. Ensimmäisen kerran tämä kaavapohja toimi Onnekas mekossani ( jonka  mukaan kaavani olen nimennyt) jokin aika sitten ja jatkossa varmaan kaikki omat vaatteeni tulevat olemaan tavalla tai toisella tämän kavan pohjalta. Myös viikon takainen Ei niin vakavaa-postaus on toteutettu samalla kaavalla, mutta erilaisella kauluksella. Tällä kertaa vuorossa kauluksellinen liivimekko taskuilla.
 Trikoo on tilattu Pehmiältä ja tässä taas pitkän tuon jälkeen väri ja kuosi kohtaavat todella hyvin: pirteä, mutta samaan aikaan tyylikäs ja aikuiseen makuun sopiva. Kuosin takana on Milona Sadekallio.
Ison kauluksen alapuoli on mustaa trikoota ja väliin on silitetty tukikangas antamaan ryhtiä. Kauluksen reunaan ompelin vielä mustan pitsinauhan. Myös olkasaumat on koristettu mustalla ohuemmalla pitsinauhalla, mutta ne eivät kuvissa näy.
 Neuletakki on ommeltu EK:n palalaarista löydetystä villaneuloksesta. Siinä on aavistus samaa henkeä kuin norjalaisissa villaneuleissa ja on  todella lämmin.

 Neuletakin seuralaiseksi tein vielä tuubihuivin harmaasta EK:n tähtitrikoosta

5 kommenttia:

  1. Kaunis vaate ja todella ihanassa ympäristössä kuvattu :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvaat ja niin kauniit vaatteet. Sinun näköiset!

    VastaaPoista
  3. Voi kun sais itsekki muokttua jostain kaavasta itelleen luottokaavan, jota vois sitte soveltaa. Ihania! Kiitokset muuten vielä arvontavoitosta. Tein Runoratsuista mekon: http://kolttu.blogspot.fi/2014/11/minttua-mintulle-mint-for-minttu_22.html

    VastaaPoista