Kesän alusta alkaen olen ajatellut kokeilla toteuttaa paidan vähän erilailla. Onhan noita etu- ja takakappaleita tehty ennenkin kahdesta tai useammasta eri kankaasta, mutta saumoja on tullut enemmän kuin riittävästi. Kaavoitin tämän nyt niin, ettei paidan sivuille tullut saumoja lainkaan. Saumurointi on vielä tikattu reunastaan kiinni kankaaseen, ettei tunnu ikävältä ihoa vasten.
Kuvausaika ei ollut ehkä paras mahdollinen, sillä mallilla lähti homma vähän lapasesta. Mutta oli meillä molemmilla ainakin hauskaa!
Saatiin aikaiseksi kuitenkin pari sellaistakin kuvaa, missä idean näkee selvemmin. Kuvio vaihtuu epäsymmetrisesti sekä etu- että takapuolella. Sitä on ehkä vaikeampi hahmottaa näistä varsin liikkuvista kuvista :)
Kankaana rippeet tuosta aikaisemmin postatusta feikiksi todetusta finlayson Aappa -trikoosta ja samanvahvuisesta raitatrikoosta.
Hauska saumakokeilu. Mun ystävälläni oli vahingossa käynyt paidan ompelussa noin, kun oli laittanut kaavan ke-taitteen sivuun, vaikka oli ollut tarkoitus laittaa tietenkin keskelle.
VastaaPoista