Sain idean vanhoista farkuista tehtyyn laukkuun facebookista. Olin jo ostamassakin valmista sellaista, mutta sitten kuitenkin jokin laukussa ei miellytänyt omaa silmää. Eihän siinä sitten auttanut kuin lähteä omia liian pieniä ja kuluneita farkkuja tonkimaan ja löytyihän niitä. Erona omassa toteutuksessa verrattuna esikuvaan on, että en laittanut vetokejua laukun suulle ja laukku on kokonaisuudessaan toteutettu molemmin puolin farkkusuikaleista.
Toiselle puolelle ompelin vanhan taskun, johon mahtuu esim. kännykkä tai muuta rompetta. Toisen puolen pidin simppelimpänä.
Vetoketjun sijaan laitoin laukun suulle magneettinepparin. Kokeilin ensin vetoketjunlaittoa, mutta koska yläreunassa on käytetty paksua vyötärökappaletta, en saanut vetoketjua asettumaan nätisti. Purin sen sitten pois ja vaihdoin tähän neppariviritelmään. Sisällä on puuvillavuori ja sisäsaumaan kiinnitin avainklipsin, jotta avaimet eivät pääse tippumaan laukun avoimista reunoista ulos. Tästä tuli oikein kiva pikkunäppärä ja huoleton kesälaukku.
sunnuntai 3. kesäkuuta 2018
maanantai 2. huhtikuuta 2018
Kokkausta ja kalsareita
Ruosteessa on koneet ja taidot. Ajattelin tehdä totaalisen ompelutarvikeinventaarion ja hävityksen, mutta innostuinkin sitten vähän ompelemaan löydöksistä. Viimeksi olen pojalle tehnyt kalsarit varmaan kaksi vuotta sitten, joten kaava olikin todella nafti. Ensimmänen versio lensi roskiin, kun reidet eivär mahtuneet lahkeisiin, vaikka mielestäni isonsin ihan kohtuullisesti vanhaa kaavaa. Toiseen yritykseen lisäsinkin sitten kokoa oikein reilulla kädellä.
Eipä sitten toimineet koneetkaan. Niin saumuri kuin ompelukonekin katkoi koko ajan lankaa, joten eniten aikaa tässä hommassa meni langoittamiseen ja hermoja söi. Mutta sainpahan aikaiseksi kuitenkin jotain käyttökelpoista. Joskus on vaan niin, että pitäisi tajuta muutaman vastoinkäymisen jälkeen, että tänään ei ole ompelupäivä, mutta ei. Onhan se väkisin vietävä loppuun, minkä on aloittanut.
Vähän väriä kalsarit saivat turkoosista terenauhasta, jollaista en ollutkaan vielä kalsareihin kokeillut ja raikkaan vihreästä vyötärökuminauhasta. Ehkäpä pyöräytän vielä kalsarit jos toisetkin, ennen kuin viskaan kankaat mäkeen.
Kun nämä perinteiset ompeluhommat eivät oikein luistaneet eikä innostaneet, niin siirryin sitten keittiön puolelle. Aivan uusi aluevaltausyritys minulle. Ei ole koskaan innostaneet kokkaushommat missään määrin, mutta nyt inspiroiduin kollegani suosittelemasta Pho-keitto-ohjeesta. Heti lähdin liikkeelle 2 tunnin (!) valmistusajan vaativasta ohjeesta. Intoa puhkuen kävin reseptin kimppuun. Alkuvuodesta tehdyltä Aasian matkalta jäi mieleen hyvät nuudelikeitot, joten toiveena oli saada ainakin lähes yhtä hyvää itsetekemänä. Yllättävää kyllä, ruoanlaitto tuntui ainakin nyt ihan kivalta!
Osa syy innokkuuteen saattoi olla ihan vaan sellainen asia, että raaka-aineet olivat visuaalisesti niin kauniita ja vihreää (lempiväriäni) riitti. Punaviinilasillisella ja hyvällä taustamusiikillakin saattoi olla osuutta asiaan.... Anyway, hyvää tuli ja kelpasi kaikille läsnäolijoille. Lapsikaan ei yllättää kyllä natissut mitään rehujen määrästä vaan pisteli niitä tyytyväisenä suuhunsa. Kyseessä saattoi toki olla myös miehen ja pojan salajuoni esittää iloista ja tyytyväistä, jotta äiti edes joskus osallistuisi ruoanlaittoon. Ja saattaahan tässä käydä vielä niin, että ompelukoneet saavat jäädä rauhassa ruostumaan ja keittiö kutsuu! Niinpä niin. In your dreams...............
Eipä sitten toimineet koneetkaan. Niin saumuri kuin ompelukonekin katkoi koko ajan lankaa, joten eniten aikaa tässä hommassa meni langoittamiseen ja hermoja söi. Mutta sainpahan aikaiseksi kuitenkin jotain käyttökelpoista. Joskus on vaan niin, että pitäisi tajuta muutaman vastoinkäymisen jälkeen, että tänään ei ole ompelupäivä, mutta ei. Onhan se väkisin vietävä loppuun, minkä on aloittanut.
Vähän väriä kalsarit saivat turkoosista terenauhasta, jollaista en ollutkaan vielä kalsareihin kokeillut ja raikkaan vihreästä vyötärökuminauhasta. Ehkäpä pyöräytän vielä kalsarit jos toisetkin, ennen kuin viskaan kankaat mäkeen.
Kun nämä perinteiset ompeluhommat eivät oikein luistaneet eikä innostaneet, niin siirryin sitten keittiön puolelle. Aivan uusi aluevaltausyritys minulle. Ei ole koskaan innostaneet kokkaushommat missään määrin, mutta nyt inspiroiduin kollegani suosittelemasta Pho-keitto-ohjeesta. Heti lähdin liikkeelle 2 tunnin (!) valmistusajan vaativasta ohjeesta. Intoa puhkuen kävin reseptin kimppuun. Alkuvuodesta tehdyltä Aasian matkalta jäi mieleen hyvät nuudelikeitot, joten toiveena oli saada ainakin lähes yhtä hyvää itsetekemänä. Yllättävää kyllä, ruoanlaitto tuntui ainakin nyt ihan kivalta!
Osa syy innokkuuteen saattoi olla ihan vaan sellainen asia, että raaka-aineet olivat visuaalisesti niin kauniita ja vihreää (lempiväriäni) riitti. Punaviinilasillisella ja hyvällä taustamusiikillakin saattoi olla osuutta asiaan.... Anyway, hyvää tuli ja kelpasi kaikille läsnäolijoille. Lapsikaan ei yllättää kyllä natissut mitään rehujen määrästä vaan pisteli niitä tyytyväisenä suuhunsa. Kyseessä saattoi toki olla myös miehen ja pojan salajuoni esittää iloista ja tyytyväistä, jotta äiti edes joskus osallistuisi ruoanlaittoon. Ja saattaahan tässä käydä vielä niin, että ompelukoneet saavat jäädä rauhassa ruostumaan ja keittiö kutsuu! Niinpä niin. In your dreams...............
sunnuntai 7. tammikuuta 2018
Pirunpelto
Vihdoin taas ompelin itselleni jotain. Vaikka nättejä kankaita on ollut tarjolla, mikään niistä ei ole kuitenkaan tuntunut omalta. Nyt sitten tilasin kuosiverstaalta kahta mustavalkoista joustocollegea: isoa aaltoa ja tätä pirunpeltoa. Ensisijainen ajatus oli tehdä tämän mallinen tunika siitä aallosta, mutta se kangas jäi nyt kuitenkin kaappiin muhimaan ja odottamaan parempia aikoja.
Sen verran taukoa on ollut näissä vaateompeluissa ja erityisesti vapaassa kaavoittamisessa, että kankaan leikkaaminen suorastaan jännitti. Vaikkei malli olekaan kovin haastava, niin silti pelkäsin, ettei se sitten valmiina istu päälle ollenkaan, mutta onneksi toisin kävi. Tykkään kovasti tästä rennosta mallista ja varmasti teen vielä myöhemmin samanlaisen jostain toisesta kankaasta. Ehkäpä sitten siitä aallosta.
Kylkeen ompelin vielä mustasta nahasta rannelaukun. Nahka on löytö Eurokankaan vuotalaatikosta ja mielestäni se on tosi hauska. Kuviomaailmaltaan aivan samaa tunikan kanssa.
Sen verran taukoa on ollut näissä vaateompeluissa ja erityisesti vapaassa kaavoittamisessa, että kankaan leikkaaminen suorastaan jännitti. Vaikkei malli olekaan kovin haastava, niin silti pelkäsin, ettei se sitten valmiina istu päälle ollenkaan, mutta onneksi toisin kävi. Tykkään kovasti tästä rennosta mallista ja varmasti teen vielä myöhemmin samanlaisen jostain toisesta kankaasta. Ehkäpä sitten siitä aallosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)