maanantai 2. huhtikuuta 2018

Kokkausta ja kalsareita

 Ruosteessa on koneet ja taidot. Ajattelin tehdä totaalisen ompelutarvikeinventaarion ja hävityksen, mutta innostuinkin sitten vähän ompelemaan löydöksistä.  Viimeksi olen pojalle tehnyt kalsarit varmaan kaksi vuotta sitten, joten kaava olikin todella nafti. Ensimmänen versio lensi roskiin, kun reidet eivär mahtuneet lahkeisiin, vaikka mielestäni isonsin ihan kohtuullisesti vanhaa kaavaa. Toiseen yritykseen lisäsinkin sitten kokoa oikein reilulla kädellä.
 Eipä sitten toimineet koneetkaan. Niin saumuri kuin ompelukonekin katkoi koko ajan lankaa, joten eniten aikaa tässä hommassa meni langoittamiseen ja hermoja söi. Mutta sainpahan aikaiseksi kuitenkin jotain käyttökelpoista. Joskus on vaan niin, että pitäisi tajuta muutaman vastoinkäymisen jälkeen, että tänään ei ole ompelupäivä, mutta ei. Onhan se väkisin vietävä loppuun, minkä on aloittanut.
 Vähän väriä kalsarit saivat turkoosista terenauhasta, jollaista en ollutkaan vielä kalsareihin kokeillut ja raikkaan vihreästä vyötärökuminauhasta. Ehkäpä pyöräytän vielä kalsarit jos toisetkin, ennen kuin viskaan kankaat mäkeen.
Kun nämä perinteiset ompeluhommat eivät oikein luistaneet eikä innostaneet, niin siirryin sitten keittiön puolelle. Aivan uusi aluevaltausyritys minulle. Ei ole koskaan innostaneet kokkaushommat missään määrin, mutta nyt inspiroiduin kollegani suosittelemasta Pho-keitto-ohjeesta. Heti lähdin liikkeelle 2 tunnin (!) valmistusajan vaativasta ohjeesta. Intoa puhkuen kävin reseptin kimppuun. Alkuvuodesta tehdyltä Aasian matkalta jäi mieleen hyvät nuudelikeitot, joten toiveena oli saada ainakin lähes yhtä hyvää itsetekemänä. Yllättävää kyllä, ruoanlaitto tuntui ainakin nyt ihan kivalta!

 Osa syy innokkuuteen saattoi olla ihan vaan sellainen asia, että raaka-aineet olivat visuaalisesti  niin kauniita ja vihreää (lempiväriäni) riitti. Punaviinilasillisella ja hyvällä taustamusiikillakin saattoi olla  osuutta asiaan.... Anyway, hyvää tuli ja kelpasi kaikille läsnäolijoille. Lapsikaan ei yllättää kyllä natissut mitään rehujen määrästä vaan pisteli niitä tyytyväisenä suuhunsa. Kyseessä saattoi toki olla myös miehen ja pojan salajuoni esittää iloista ja tyytyväistä, jotta äiti edes joskus osallistuisi ruoanlaittoon.  Ja saattaahan tässä käydä vielä niin, että ompelukoneet saavat jäädä rauhassa ruostumaan ja keittiö kutsuu! Niinpä  niin.  In your dreams...............



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti