perjantai 24. lokakuuta 2014

Arjen prinsessa


Ei  kukko käskien laula. Siltä minusta ainakin aina tuntuu, kun ohjeistus työn toteuttamiseksi tulee ulkopuolelta. Mutta kun asiaa ajattelee hieman enemmän, niin voi se olla antoisaakin. Tämän viikon mallikelpoisen blogissa ompeluhaasteen teema oli arjen luksus. Se voi tarkoittaa niin montaa asiaa: omaa aikaa arjen keskellä, kuohuviinilasillista työpäivän jälkeen, toimivaa ja käytännöllistä vaatetta, kaikki toiveet täyttävää käsilaukkua,  Itse lähdin syvemmille vesille....


Hei! Olen Hilda Hienohelma Von Hurttilus ja hallitsen valtakuntaani loisteen keskellä. Rakastan kimalletta ja pinkkiä sen olla pitää! Kuninkaallisen pehmeät tassuni eivät teillä astele, vaan minun paikkani on lämpimässä vuoteessa. Aamuisin vatsani huutaa tyhjyyttä ja parasta täytettä mitä tiedän, on saada yöpuku vatsani täytteeksi. Siellä minä sitä lämmittelen iltaan asti omistajaani varten, arvaatte varmaan ketä, valtakuntani ihaninta THE prinsessaa. Jos vatsani jää aamuisin tyhjäksi, tulen kiukkuiseksi ja yksi timanteistani himmenee. Sellaista me emme todellakaan halua!! Jotta omistajani ei unohtaisi olemassaoloani, olen lahjoittanut hänelle valtakuntani suurimman ja arvokkaimman timantin hänen rintaansa somistamaan. Olen myös antanut tallentaa kuvani hänen uuteen mekkoonsa, jossa luonnollisesti olen kauneimmillani uusine koruineni. Ja katsokaa kuinka ihana kaulapanta  minulla on: voiko olla häikäisevämpää!

Eli oman tarinani takana ajatus lahjoittaa pala arjen luksusta ystävälleni arkiaamuja helpottamaan. Kun vaatteidenvaihdosta ei meinaa tulla aamuisin mitään ja kun viisivuotias on päätänyt, että kimalletta ja pinkkiä sen olla pitää,  ajattelin tehdä röyhelömekkoja käytännöllisemmän vaatteen, joka kuitenkin olisi tarpeeksi houkutteleva. Jos näillä edes muutama aamu helpottuu, niin olemme päässeet päämääräämme. Lapsiperheessä jouheva aamu on arjen luksusta!
Arjen prinssalle froteinen liivimekko kauluksella (kaava oma) ja säilytyspussi.



Pitkän keskustelun jälkeen onnistuin taivuttelemaan poikani malliksi, kunhan naama ei näy.....


7 kommenttia:

  1. Aivan ihanat nämä! Kelpais meilläkin neitokaisille.

    VastaaPoista
  2. Aivan mielettömän ihana blingbling -setti. Tosi kaunis tuo kaulus.

    VastaaPoista
  3. Todella suloinen vaate! Kauluksen malli on kaunis, tekisi mieli toteuttaa se johonkin omaan vaatteeseen.

    VastaaPoista
  4. Kivasti yhdistetty kimallukset tähän kankaaseen ja kaulus on upea

    VastaaPoista
  5. Ihana ajatus ja todella kaunis mekko kauluksineen kaikkineen!

    VastaaPoista
  6. Todellista arjen luksusta :) Ihanan mallinen mekko ja juuri sopivasti blingblingiä.

    VastaaPoista