lauantai 26. marraskuuta 2016

Pupujemma

Ekan kierroksen pupujemmaa missasin, toisella yrittämällä tärppäsi. Sitten tulikin pulma miten sitä käyttäisin. Vaikka kuosi on hauska ja mustavalkoinen, en nähnyt siitä vaatetta itselleni, jota kodin ulkopuolella käyttäisin. Sitten alkoi epäilyttämään, miten poikani siihen suhtautuisi. Vastaus oli vaimea: ihan kiva.....
Sitten muistin, että minullahan on jäljellä vielä Verson puodin farkkutrikootakin. Siitä saikin sitten hyvät tehosteet tarpeeksi poikamaiseen lopputulokseen ja  nyt vastaanotto sekä käyttöaste on tosi hyvä!
Ensikertalaisena kyynärpaikkakokelaana laitoin ne väärään paikkaan. Ensi kerralla muistan sijoittaa ne taaemmaksi hihakappaleelle enkä keskelle :)  Nyt en lähde kyllä purkamaan....



sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Uuteen nousuun?

 Luovan tauon jälkeen pääsin taas sorvin ääreen. Hetkeen ei ole huvittanut ommella, kuvata saatikka postata. Mikään ei ole oikein inspiroinut, vaikka ihania uusia kankaita onkin taas kauppoihin tullut. Uuden nousun ompelukauteen aloitin kauan kaapissa hillotulla raitakankaalla sekä uusiokäytetyllä Verson Puodin pitkät piuhat- kankaalla. Tein noin vuosi sitten itselleni tunikan tuosta pitkät piuhat kankaasta, mutta käyttämättä jäi. Niinpä nyt sitten leikkelin tunikan uuteen uskoon poikaa varten.
 Tästä tuli tälläinen rento kotiasu. Toki pusero sopii koulukäyttöönkin. Nyt vain toivon, että ompeluinto tästä taas paranee :)
Tässä samalla olen ajatellut ihan uutta ompelumerkkiäkin, josko se antasi uutta intoa. Se saattaisi näyttää tältä

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Jotain uutta, jotain vanhaa

 Tämä on pojan kanssa yhteistyössä toteutettu pusero isänsä vanhasta hupparin jäämistä. Tummansiniset osat ovat kierrätettyjä, luonnonvalkoinen college ja mikkikuviot uusia. Nuo Mikki Hiiri -jutut olivat täysin lapsen idea ja hyvä idea olikin!





lauantai 1. lokakuuta 2016

Vähän niin kuin farkkuu

 Ainolan farkkutrikoosta enemmän kuin mukava farkkumekko. Ei purista, ei kiristä ei kinnaa. Kaikki kangasraportin kivat "spesiaaliosat" käytetty hyväksi, lukuunottamatta monet taskut, joita kangasraportissa piisasi. Harmi, että kangas on jo loppuunmyyty. Olisin tehnyt pojallekin jotain tästä.
 Kaavapohjana tässä on Onion 2035, jota muokkasin vyötärön ja hihojan osalta.




lauantai 17. syyskuuta 2016

Mun mekko

Tuossa kesällä tein jo samankaltaisen taskumekon kuin tämä. Nyt kuitenkin muokkasin vielä tuota yläosaa ja kaula-aukkoa  uudenlaiseksi ja lisäsin perhoshihat. Edellinen mekko oli kevyttä viskoositrikoota, mutta tämä taitaa olla varmaan lycraa. Kangas on hieman kiiltaväpintaista ja sellaista jumppapukukankaan tapaista. Varmaa koostumusta en tiedä, sillä tämäkin on Eurokankaan palalaarista.


Tein tähän myös leveämmän helmatampin. Koska kangas on napakkaa ja tamppi suht kireä, mekon pituutta voi säätää myös tunikamaiseksi asettamalla tuon tampin lantion korkeudelle tai reisien päälle.
Muistathan , että arvonta on edelleen käynnissä facebookissa! Osallistu napsauttamalla tätä




sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Catnest

 Täytyyhän se minunkin  yksi babynest tehdä ja varsinkin kun visio omasta mallista on ollut mielessä jo monta kuukautta. Projektia on hidastanut sellainen pikku seikka, etten löytänyt MISTÄÄN valkopohjaista puuvillakangasta, jossa olisi mustat pilkut. Surffailin netissä ja kiersin kohdalle osuneet kangaskaupat, mutta ei vaan löytynyt. Jotenkin olin olettanut, että tämä on niin perusjuttu, että sen kun lompsin kauppaan ja ostan, mutta ehei. Pilkullisia puuvilloja löytyy pilvin pimein, mutta ei tässä värissä. Melkein jo luovutin ja päätin tehdä tämän trikoosta, kunnes minut pelasti nettikauppa Ompelun ihanuus.

 Kun sitten vihdoin löysin tuota valkopohjaista pilkkukangasta, tuli kiire saada äkkiä mustapohjaista seuraksi. Pikkupilkullinen musta löytyikin sitten EK:sta. Alunperin olin ajatellut, että molemmissa kankaissa olisi samankokoiset pilkut, mutta nyt olen todella tyytyväinen tuohon rytmitykseen, jota erikokoiset pilkut luovat.

 Narukujana toimivan koristenauhan löytöpaikka olikin sitten yllätäen Koiramäen pajutalli.  Nauhassa itsessään on tuo valkoinen ommeljälki, joten se on tikattu mustalla langalla kiinni kankaaseen. Asettelin narun kujaan jo ennen kiinniompelua, joten säätyin työläältä pujottamiselta.



 Puuhelmien saaminen paksuhkoon nyöriin olikin siten taas oma juttunsa. Vetolangan avulla ei onnistunut, joten päädyin kovertamaan reiät isommiksi. Sitten kun vielä pujottamisen ajaksi laitoin tiukat teippikääreet narunpäihin, niin onnistuihan se.  Reunoissa käytin pehmusteena irtovanua, jonka tyhjensin vanhasta koristetyynystä. Keskellä on kaksi kerrosta paksuhkoa vanulevyä.

 Pesä on kivannäköinen molemmin päin, joten voi sitten käännellä fiiliksen mukaan itseään miellyttäväksi :)
 Juu ja eihän meillä mitään vauvaa ole, eikä tule, mutta kuka sitä babynestiin vauvaa kaipaa kun on kissa! Tämän vuoksi pesä onkin toteutettu kooltaan pienempänä, jotta se olisi sopivan ahdas. Liian tilava ei kiinnostaisi ollenkaan.
 Ja sitten vielä ilouutisia. Pirteän syysmielen säilyttämiseksi arvon Facebookissa kaikkien KimpsuliKampsuli -sivuston tykkääjien kesken vastaavan, kuvassa näkyvän Kesäpäivä tee-/kahvimukin. Arvonta on KimpsuliKampsulin oma, eikä siinä ole mukana ulkopuolisia tahoja.  Arvonnan suoritan 25.9.16  Osallistu täällä

torstai 8. syyskuuta 2016

Pinkkiä pinkkiä

 Pinkkiä sen olla pitää! Tämä postaus tulee hieman jälkijunassa, kun oli jäänyt pyörimään tuonne luonnoksiin. Mutta eihän se mitään, aina voi muistella kesää. Tässä kuitenkin kummityttöni isosiskolle puuhasteltu setti lempivärissä. Muuten kiva, mutta takaiskuna se, että froteehousut kutittaa....
 Taskullinen tunikapaita Robert Kaufmanin trikoosta ja housut Metsolan froteesta. Molemmat ainakin vuoden kaapissa  hillottuja. Kaava hätäpäissä kyhätty, mutta onneksi onnistunut ja oikean kokoinen.




sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kosketusta vailla?

Oli ihan pakko kokeilla tällaista käänneltävää paljetti kangasta. En edes tiedä, mikä tämän kankaan virallinen nimi on, mutta ainakin Desigual käyttää tätä tyttöjen vaatteissa. Ulkomailta tätä löytyy hakusanalla reversible mermaid sequin fabric , jos jotain kiinnostaa. Jenkeistä löytyy aivan ihania värejä, mutta postimaksut on todella suolaiset ja päälle pitää vielä maksaa tulli. Omani on ainoa Eurokankaasta löytyvä vaihtoehto, jonka metrihinta on 39,90. Kankaan nimi on Nereide ja se joustaa leveyssuuntaan. EK:ssa oli myös kullanhohtoista, mutta siinä paljetit olivat isompikokoisia eikä se tainnut joustaa. Sävy vaihtelee sen mukaan mihin suuntaan paljetit kääntyy, joten tämä on varsinainen sivelypaita.
Kovin on sotkuista hommaa tämän kankaan työstö. Paletteja on homman jälkeen joka paikassa. Kangasta on myös haastellista leikata muotoon, koska se ei meinaa pysyä paikoillaan. Itse monen yrityksen  jälkeen päädyin silittämään nurjalle puolelle kaksipuolista liimakangasta, jossa toisella puolella on paperi. Piirsin siihen sitten tuon tähden ja leikkasin kuvion siten, että jätin reunoille pari senttiä ylimääräistä. Sen jälkeen seurasikin aikaa vievin ja sotkuisin vaihe, kun leikkasin ylimääräiset paljetit tuolta alueelta.
Seuraavaksi leikkasin ulkoreunalle jääneet paljetit pois, niin että pelkkää verkkoa jäi tähden reunoille. Sen jälkeen silitin kuvion puseroon ja siksakkasin tiheällä tikillä verkon päältä kuvion paikoilleen. Lopuksi siistin terävillä saksilla siksakin ulkopuolle jääneet verkonosat.  Testien perusteella voin todeta, että ompelukoneen neula ei katkea jos paljettien päältä ompelee suoralla ompeleella. Oma koneeni ompeli peräti yllättävän vaivattomasti kahtakin kerrosta päälleikkäin, kun tein kankaasta meikkpussin. Saumuria en uskaltanut testata miten neulan käy, koska ei ollut varaneulaa vahingon varalta. Materiaalina tämä on aika hauskaa, mutta jos on paljon lasten kanssa tekemisissä, niin kannatta huolella harkita, mihin kuvion laittaa. Tiedossa on nimittäin jatkuvaa hiplausta ja sivelyä! Hartianseutu olisi kätevä, kun jokainen ohikulkija niitä sitten hieroisi :)

Kangas on vaikea kuvata, mutta laitan alle kuvia, joissa varivaihtelua näkyisi