perjantai 2. joulukuuta 2016

Kyllä näkyy


Vähän uusia tuulia olen kaipaillut näihin ompeluhommiin. Laukuista en ole oikein aikaisemmin innostunut, kun ne ovat vaikuttaneet kovin työläiltä, mutta ehkä oli jo aika kokeilla niitäkin. Tälläinen ensimmäinen harjoitteluversio on tehty Koot:in kesäpäivä joustocollegesta, jonka kaksipuolisen liimakankaan ja puuvillan avulla sain tarpeeksi jämäkäksi laukkua varten

 Laukun kantokahvat ja olkahihna ovat Marimekon heijastinhihnaa, joten laukku ajaa samalla heijastimen virkaa. Tuo pidempi olkahihna on irroitettavissa, joten sitä ei tarvitse mukanaan raahata, jos ei ole tarvetta ( ja on siten kierrätettävissä kaikissa tulevissa laukuissani!) . Laukku on vuoritettu mustavalkoisella pilkkukankaalla ja nyt täytyy myöntää, että niin malttamaton olin ssadakseni tietää miltä valmis laukku näyttää, etten malttanut keskittyä sisätaskuihin ja sen semmoisiin. Laitetaan ja keskitytään niihin siten seuraavassa versiossa :)


3 kommenttia:

  1. Heh, tuo on niin tuttua: en malttanut keskittyä sisätaskuihin... Mahtava kassi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt taitaa lähteä tulemaan laukkuja liukuhihnalta!

      Poista
  2. Harrah's Cherokee Casino & Hotel - Mapyro
    Free services for Rent 김포 출장샵 A Trip To Harrah's Cherokee Casino & Hotel in Cherokee, 밀양 출장안마 NC. $150,000 Bonus to Open A Trip To 속초 출장안마 Harrah's Cherokee Casino & 속초 출장안마 Hotel 제천 출장안마 in

    VastaaPoista