Nopea on nimeni

Olipa taas kerran suitsait sukkela ompelus. Visio, ei kunnon kaavoja, paine kankaan vähyyden takia, väsymys ja itseaiheutettu kiire. Siinä se minulle niin kovin tuttu resepti.
Tästä Paapiin short collection trikoosta halusin saada aikaan jotain tosi kivaa, mutta mitä? Ehkäpä jonkinlainen tunika?
Tulin sitten tiistaina virkkauskurssilta ilta kahdeksalta kotiin, otin ulkovaatteet pois, heitin kankaan olohuoneen lattialle ja tartuin saksiin. Mies siinä ohimennen kommentoi, ettei voi käsittää miten minun tyylillä saa yleensä mitään aikaan, kun en tee koskaan mitään rauhassa ajan kanssa. Kuulema aina sama juttu: yhtäkkiä hirveetä hosumista ilman minkäänasteista alustusta, ärräpäitä ja kohta on taas jotain uutta riepua päällä. Nopea on siis nimeni :)

No tulihan niitä ärräpäitä tämänkin yhteydessä ja juuri kun huomasin leikanneeni hihat väärin oli lapsen nukkumaanmenon aika. Ei siinä voinut mihinkään iltasatuun keskittyä ennen kuin selvitin ongelman, joten lukuhetki siirtyi äidin "kiireiden" takia. Kun vähän ennen yhdeksää poika kolmatta kertaa jo pyysi että mennään jo, niin pakko oli laittaa omat hommat jäihin. Onneksi pääsin varsin pian jatkamaan.

Ensimmäisen sovituskerran jälkeen tulin siihen tulokseen, että tuotos oli aivan kauhea mammayöpuku. Tunika oli pitkä, hihat leveät ja kaulus resorikantattu. Karsea. Ensin sain pelastettua hihat, sitten leikkasin helman lyhyemmäksi ja tein leikatusta pätkästä helmaan leveän "kiristys tampin" ,tai mikä lie on nimeltään, kuten hihoihinkin. Kaula-aukko oli edelleen tyylitön, joten leikkasin resorin kokonaan pois. Aavistus oli kangasta jäljellä, joten lähdin kehittelemään siitä jotain pelastavaa versiota.  Kaikista jo tekemistäni virheistä oppineena tällä kertaa sovittelin ex tempore- kaulusmalliani sentään ensin nuppineuloin.
Ja uskomatonta, mutta totta: sain pelastettua tämän kangasihanuuden käyttökelpoiseksi vaatteeksi!  Kello 22.10 olikin sitten jo kuvien aika :)

Lisäsin vielä kaulukseen vähän bling blingiä!